KHO 2018:139: Lesken hallintaoikeuden arvon määrittämisestä perintöverotuksessa
Perittävä oli yksin omistanut puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn asunnon. Ositusta ei ollut toimitettu, mutta leski oli perukirjassa vedonnut avioliittolain mukaiseen tasinkoetuoikeuteensa sekä oikeuteen pitää asunto jakamattomana hallinnassaan. KHO katsoi, että tällaisessa tilanteessa, jossa perukirjan perusteella arvioiden koko asunto jäi kuulumaan perillisten kesken jaettavaan jäämistöön, asuntoon kohdistuvan lesken hallintaoikeuden arvo oli perintöverotuksessa laskettava ja vähennettävä asunnon koko arvosta eikä sen puoliosuudesta. HAO:n päätöksen lopputulosta ei ollut syytä muuttaa. Vuonna 2014 toimitettu perintöverotus.
|
Suomelle tuomio isyyslain voimaanpanosta annetun lain viiden vuoden määräajasta
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on antanut jälleen, 15.1.2013 antanut tuomion (Case of Laakso v. Finland, application no. 7361/05), joka on yhdenmukainen Korkeimman oikeuden vuosi sitten antaman tuomion kanssa. Tuomioistuin päätyi siihen, että isyyden vahvistamiskanteelle asetettu tiukka viiden vuoden määräaika ja erityisesti kansallisten tuomioistuinten velvollisuus toimia sen puitteissa ilman mahdollisuutta suorittaa punnintaa eri intressien välillä heikensi EIS 8 artiklassa turvatun oikeuden ydinsisältöä. Eri intressien välinen kohtuullinen tasapaino ei ollut toteutunut.
Euroopan ihmisoikeustuomionistuimen tuomion on yhdenmukainen Korkeimman oikeuden (KKO) 30.1.2012 antaman ratkaisun kanssa. KKO:n ratkaisun mukaan isyyskanteen nostamista rajoittavan säännöksen soveltaminen oli ristiriidassa perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun yksityiselämän suojan kanssa. Viiden vuoden kanneaikaa koskeva säännös jätettiin tästä syystä soveltamatta ja isyys vahvistettiin. Säännös koskee henkilöitä, jotka ovat syntyneet ennen isyyslain voimaantuloa vuonna 1976. Heidän olisi tullut nostaa isyyskanne viiden vuoden määräajassa eli viimeistään vuonna 1981. KKO:n ratkaisussa oli kysymyksessä tapaus, jossa avioliiton ulkopuolella syntynyt mies oli saanut tietää biologisen isänsä henkilöllisyyden vasta aikuisena. DNA-tutkimus osoitti biologisen isyyssuhteen. Kun isä kieltäytyi tunnustamasta isyyttään, mies nosti kanteen isyyden vahvistamiseksi. Isän mielestä kanne olisi pitänyt hylätä, sillä laissa säädetty määräaika kanteen nostamiselle oli kulunut umpeen. KKO katsoo, että ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä käy ilmi periaate, jonka mukaan lapsella on, poikkeustapauksia lukuun ottamatta, oikeus saada tieto biologisesta isästään ja oikeus ainakin kerran saada oikeudellisen suhteen vahvistamista koskeva asia tuomioistuimen käsiteltäväksi. Samalla nämä henkilön alkuperää ja identiteettiä koskevat oikeudet sisältyvät myös perustuslaissa tarkoitettuun yksityiselämän suojaan. Tämä periaate on siis jälleen saanut vahvistuksen EIT:n 15.1.2013 antamassa tuomiossa. KKO:n ratkaisun mukaan kanneaikaa koskevan säännöksen soveltaminen tapauksissa, joissa oikeudelliset tai tosiasialliset syyt ovat estäneet isyyskanteen nostamisen määräajassa, voisi johtaa ilmeiseen ristiriitaan perustuslain kanssa. Tällaisessa tilanteessa tuomioistuimen on perustuslain 106 §:n nojalla annettava etusija perustuslain säännökselle. Huomioon on otettava myös perustuslain lähtökohta, jonka mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä ja ketään ei saa ilman hyväksyttävää syytä asettaa eri asemaan alkuperän tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Espoon käräjäoikeus oli aikanaan hylännyt isyyskanteen. Helsingin hovioikeus oli kumonnut käräjäoikeuden ratkaisun ja vahvistanut isyyden. KKO pysytti hovioikeuden tuomion lopputuloksen. Lue EIT:n tuomio 15.1.2013 on luettavissa kokonaisuudessaan täältä: |